Takametsien tellutähdet – Jani Johansen & Antte Lauhamaa

In Haastattelu by Juha Laulumaa2 Comments

Kun kaksi Suomen ehkä kovinta telemark-vapaalaskijaa saadaan samaan pöytään niin päästään aidosti ja isosti asiaan. Jos miehet ovat kovia laskemaan niin ovat kovia myös puhumaan. Istuin näiden ”reilujen parikymppisten” herrojen kanssa määrittelemättömäksi hetkeksi alas ja juttelin menneestä, tulevasta ja olevasta – paperille kirjoitettuna yksi kysymys: ”Mikä on telemarkin syvin olemus ja ideologia?”

kaiken alku

Aloin sitte kavereitten kans laskemaan telemarkkia, iskin päätä seinään kaks viikkoa Levin rinteissä ja kaaduin PALJON eteenpäin.Jani Johansen
Jani Johansen löi sukset mäkimielessä jalkaan viisivuotiaana ja harrasti jo lapsena aktiivisesti alppihiihtoa keppejä kierrellen ja kisaten. Katse ja tahto kääntyi nuorena takamaastojen suuntaan, mutta sen hetkisillä välineillä sinne ei ollut mitään asiaa. ”Pienenä poikana ja 205-mittaisilla suurpuikkareilla se ei oikein onnistunut”, Jani toteaa hymyillen. 1990-luvun alussa osa kavereista hurahti lajiin nimeltään telemark, jolloin Jani livahti porukkaan mukaan. ”Aloin sitte kavereitten kans laskemaan telemarkkia, iskin päätä seinään kaks viikkoa Levin rinteissä ja kaaduin PALJON eteenpäin”, Jani kertoo. ”Ostin loppujen lopuksi kaverilta halvalla omat monot – korkeat muovimonot kokoa 45, kun oma jalka oli 40.” Telemark tunkeutui Janin elämään siinä määrin, että telemark-kisaaminen, alppikisaamisen rinnalla, alkoi kiehtomaan ja tietysti sitä piti päästä kokeilemaan. ”Levillä oli telemarkin SM-kisat, mie menin niihin ja taisin olla sakkokuningas, sain 35 sakkoa, kun portteja oli 37.”

Hypyt kiehtoi Jania aina. Kun Levillä ei ollut hyppyrimäkeä eikä hyppyreitä saanut tuohon aikaan mäkeen tehdä niin ainoat hyppypaikat löytyi telemark-ratalaskukisoista. Telluporukat tuntui Janista kovin rennolta alppiporukoiden rinnalla ja alppihommat alkoikin pikkuhiljaa jäämään taustalle. Tellusuksi lähti luistamaan ja nuorimies alkoi menestymään. Seura Levillä tuki Janin laskemista hienosti ja tuloksia alkoi syntymään. Jani pääsi maajoukkueeseen ja sitä kautta kiertämään maailmancupia, mikä tarkoitti matkustamista ja maailman avartumista. Janin omien sanojen mukaan se oli hyvä keino päästä hienoihin paikkoihin. ”Kisaaminen oli hyvä tekosyy päästä maailmalle. Aloin viettämään aikaa laskupaikoissa ennen ja jälkeen kisakiertueiden ja huomasin, että halusin olla vuorilla aina.”
Jani JohansenJani Johansen. Kuva: Mikko Lampinen, Huippu

Antte Lauhamaa kasvoi käytännössä suksien päälle. Intohimo laskemiseen kasvoi sitä mukaa kun isä kuskasi kilpisjärveläistä pikkupoikaa mukanaan tuntureihin. ”Isä oli usein moottorikelkalla liikenteessä ja mie otin aina Stigan mukaan. Äiti oli retkeilyksekuksessa töissä ja sai kulla turistien ilmoituksia siitä että joku hullu mies vetää metsässä Stigaa ja poikaa moottorikelkan perässä. Juu, se on miun poika, äiti oli kuitannut.” Antelle tuntureista kasvoi toinen koti.

Jumalauta, tuota miekin haluan tehä!Antte Lauhamaa
Antte aloitti 7-vuotiaana mäkihypyn ja sitä kautta yhdistetyn harrastamisen. Antte menestyi ja olikin parhaimmillaan nuorten PM-kisoissa viides. 14-vuotiaana Antte sattui selailemaan Powder-lehteä ja maailma muuttui. Lehdessä oli kuvia isoilta kallioilta sukset jalassa hyppivistä laskijoista. ”Jumalauta, tuota miekin haluan tehä!” Antte sanoo muistavansa tunteen vahvasti. Hän selvitti asioita oma-alotteisesti ja bongattuaan yhdistetyn suksitoimittajan kautta kapeat telemark-sukset, tilasi samantien itselleen sellaiset. Aluksi varaa ei ollut siteisiin tai monoihin. ”Löin niihin kapeisiin Madhuseihin kiinni luisteluhiihtositeet ja –monot. Niillä mie pääsin alkuun”, Antte kertoo. Luokkaretkellä Norjassa Antte sijoitti säästönsä rotanloukkuihin ja Asolon mataliin monoihin ja suuntasi samantien tunturiin. ”Keväällä mie kinkkasin shortsit jalassa haarakäyntiä ylös alas tunturia ja tietysti kaatuilin aika paljon”, Antte nauraa. ”Keväthankihan on sellaista että kun kaatuilee sortsit jalassa niin joka paikka on ihan veressä.”

Antte päätyi urheilulukioon, mutta huomasi siinä vaiheessa homman menevän niin vakavaksi, että suurin intohimo yhdistettyyn alkoi hiipumaan. Lopetuspäätös oli selkeä. Telemark oli jäänyt tässä vaiheessa päällimmäiseksi ja Antte päätti satsata siihen. ”Hommasin korkeat monot ja hoksasin että niillähän pysty tekemään mitä vaan. Ja kun sitä oli sellanen nuori urheilillinen kaveri niin pysty hyppimään esimerkiksi voltteja.”
Antte LauhamaaAntte Lauhamaa. Kuva: Jaakko Posti

Antte testasi jossain vaihessa ratalaskemista, mutta ei siitä innostunut. Laskemisen ideologiaan ei Anten mielestä kuulu tekninen kepin kiertäminen – laskemisen tekniikka ja tunne lipeää kauas Anten arvostamasta laskutavasta. Janille tosin ratahommat maistui ja hän pärjäsi telemarkin maailmancupissa varsin mainiosti, ollen parhaimmillaan kokonaispiteissä kymmenen pahaan joukossa. Treenaaminen sujui, valmennus oli hyvää ja laskuporukat mukavat. Kuitenkin, tiettyä kilpailuviettiä ei tuntunut olevan riittävästi ja Jani huomasi pikkuhiljaa ettei hänen luonteensa tai halunsa olleet kisahommiin sopivia. ”Olin jotenkin niissä porukoissa aina kummajainen. Muut mietti alppikisalaskutaustojensa kautta laskulinjoja, mulla ei ollut niistä mitään hajua. Mie menin vain vetovoiman mukana ja kun toiset mietti, että tohon keppiin mennän noin ja tohon noin, niin mie vaan ootin aina, että millon se hyppy tulee.”

Vapaampaa laskua

No mie pärjäsin ihan hyvin. Voitin sen.Jani Johansen
Jani alkoi viettämään aikaa vuorilla enemmän vapaalaskun parissa. Kun laskukaverit olivat 2000-luvun alussa menossa Les Deux Alpesin arvostettuun vapaalaskukisaan, jossa oli sen hetken kaikki kovimmat laskijat, niin hyväkuntoisena kaverina Jani ajatteli mennä kokeilemaan. ”No mie pärjäsin ihan hyvin. Voitin sen.” Jani kiersi kisoja myös Riksgränsenissa ja Suomessa. ”Olen omannut aina vähän huonon kisapään ja lähden aina yrittämään vähän liikaa. Käyn kattomassa lähdön ja että tuosta on hyvä mennä ja vedän siitä. Sitten kisassa on lievä aggre päällä ja on olo että vedän vielä vähän lujempaa. Eli enpä juuri pärjännyt”, Jani kertoo naureskellen.

Antte aloitti kisaamisen vapaalaskupuolella sattuman kautta ennen vuosituhannen vaihdetta PM-kisoissa. Sijoitus oli 12. ja miehen motivaatio sai lisää potkua. Tämän jälkeen Antte niitti mainetta PM-kisoissa ollen usein mitalisijoilla, joista ykkössijalla vuonna 2003. Antte kiersi kisoja maailmalla ja pärjäsi hyvin aina Jenkkejä myöten. Antte puhuu 15m etuperinvolttidropeista ja useasta tiukasta paikasta epäonnistumisineen ja onnistumisineen. Kisat ja niissä pärjääminen on Anten ja Janin mielestä tosi pienestä kiinni, pienet virheet rankaisee rajusti ja onnekkaat uhkarohkeatkin jutut palkitsee.

90-luvun puolella ja 2000-luvun alkupuolella telemarkin vapaalaskukuvioissa oli ison maailman meninkiä, ruotsalaisilla vapaalaskustaroilla oli omat hurjat meininkinsä pääkallohuiveineen, jenkit laskivat kovaa ja norjalaiset pudottelivat 40 metrin droppeja. Twinit olivat juuri tulleet markkinoille ja silloiset telemark-laskijat tekivät samoja temppuja kuin alpeilla nykyäänkin tehdään. Telemark-laskijat olivat silloin megasuperstaroja, maailmanaajuisissa lehdissä oli artikkeleja telemarkista sekä paljon huikeita kuvia. Kisoja järjestettiin isoilla kuvioilla taajaan, ympäri maailman. Nämä motivoi sekä Jania että Anttea vahvasti lajiin, niistä sai paljon inspiraatiota ja intoa. Herrojen juttelusta käy selkeästi ilmi, että ajat olivat lajin puolesta silloin erittäin hienot, laskijoita oli runsaasti ja lajilla oli paljon näkyvyyttä.
Jani JohansenJani Johansen. Kuva: Mikko Lampinen, Huippu

Osaksi arkea

Mulla on olemassa päätyö, josta tienaan leivän ja se mahdollistaa laskemisen. Ja myös toisinpäin, telemark ja laskeminen antaa voimaa tehdä arkista ja raskasta päätyötä.Antte Lauhamaa
Kisaaminen Antella ja Janilla jäi 2000-luvun alkupuolelle, mutta laskemisella on ehdottomasti yhä erittäin suuri rooli molempien elämässä. Jos ei pelkästään vapaa-ajalla niin muutoinkin. Jani työskentelee editoijana ja jälkityöstön esimiehenä luontokuvauksista tutun Flatlightin riveissä ja on toiminut myös kuvaajana. Janilla oli nuorempana aikeena elättää itsensä tekemällä laskuleffoja ja opiskelut media-alalla saikin kimmokkeensa tästä unelmasta. Jani tekee myös hyvää yhteistyökumppanien kautta lajille sekä tarlviurheilulle yleensä. ”Nyt kun on tehnyt yhtä sun toista ja on monen kymmenen vuoden kokemus, niin se, että pystyy olemaan hyödyksi, on aika iso juttu.” Antte on päätyönsä ohessa osakkaana hiihtomatkoja tekevässä opasfirmassa sekä toimii Ylläksen Ski-Patrolissa. ”On laskeminen tietyllä tavalla työnkuvana. Mutta haluan pitää sen kuitenkin omalla tavallaan harrastuksena omasta tahdostani. Sen pitää olla mukavaa. Mulla on olemassa päätyö, josta tienaan leivän ja se mahdollistaa laskemisen. Ja myös toisinpäin, telemark ja laskeminen antaa voimaa tehdä arkista ja raskasta päätyötä.”

Sekä Antella että Janilla on ollut elämässään tilanteita, jolloin laskeminen on mennyt arjen tai perheen edelle, mutta nykyään se pyritään sovittamaan kaikkeen sulavasti. Antte: ”Lähden kun tekee mieli ja vaimo päästää. Ja kyllähän Saara päästää, se on meillä kirjoitettuna avioehtoon”, Antte naurahtaa, mutta vakavoituu samantien ja lisää: ”Mekin ollaan tätä tehty niin kauan, että jos joku ottais laskemisen pois niin siinä lähtis samalla osa itteään pois. Filosofisesti elämään kuuluu tahtotilateot, jotka ittensä ja muiden pitää hyväksyä. Ja luonnossahan on riskit ja sinne silti on pakko päästä. Siellä voi kuolla ja se on tiedostetava. Se on niin iso osa elämää.”

Tärkeintähän on ehdottomasti se, että ne oppii kunnioittamaan ympäristöään ja luontoa.Antte Lauhamaa
Molemmilla perhe liittyy vahvasti ulkona ja luonnossa olemiseen. ”Ulkoilma ja ulkoilu määrittää tekemistä meidän perheessä paljon. Jätkät hyppii seinälle, jos ei pääse ulos”, Jani sanoo. Lasten kanssa luonnossa oleminen on molemmille todella tärkeää ja pyrkimys on tarjota lapsille mahdollisuus kokea se kokonaisvaltaisesti. Mäessä lapset ovat mukana, mutta sinänsä kummallakaan ei ole tarve siirtää telemarkia lajina suoraan jälkipolville. ”Ei. Vaan yleensäkin se liikkuminen siellä luonnossa. Ainahan lapsille voi antaa omia perusteluja telemarkista, mutta en koe olevani mikään jesuiitta”, Jani julistaa. Antte on täysin samaa mieltä: ”Ei sillä ole merkitystä. Lapsia luonnollisesti kiiinnostaa vanhemman tekemiset ja jos lapset haluaa kokeilla niin ok.” Antenkin ajatus lapsille omien taitojensa siirtämisestä on selkeä. ”Tärkeintähän on ehdottomasti se, että ne oppii kunnioittamaan ympäristöään ja luontoa.”

Merta edemmäs kalaan?

Suomen pienemmissä mäissä pystyy kehittymään ihan hyvin ja tekemään kymmenen hyvää käännöstä, mutta muualla pystyy laskemaan kymmenen kilometriä putkeen ja opettelemaan tärkeää laskemisen taloudellisuutta.Jani Johansen
Useinmiten herrat päätyy nykyään laskemaan Norjaan ja erityisesti Lyngeniin. Skandinaviasta löytyy molempien mielestä täysin maailmanluokan laskua ja kaikki mitä tarvitsee. Ja kun molemmat asuvat Pohjois-Suomessa niin erityisesti Lyngen on ihan naapurissa. Janin mukaan Suomestakin löytyy hyviä paikkoja, mutta se ei ihan yllä naapurimaiden tasolle. ”Suomen pienemmissä mäissä pystyy kehittymään ihan hyvin ja tekemään kymmenen hyvää käännöstä, mutta muualla pystyy laskemaan kymmenen kilometriä putkeen ja opettelemaan tärkeää laskemisen taloudellisuutta”, Jani toteaa. Jani piti Uutta-Seelantia ja Japania täydellisinä paratiiseina, mutta liputtaa silti Norjan puolesta: ”Se on profiililtaan Uuden-Seelannin kaltainen, on isompi ja hieman lähempänä. Ja kun mie kävin Uudessa Seelannissa ja Japanissa niin sitte mie oikeestaan ymmärsin, että Norja onkin tosi hyvä.” Antte: ”Ja kun me kerran täällä kuitenki asutaan, niin näen jotenkin sen matkustamisen niin että kamppeitten raahaaminen kentällä hikipäissään ei kiinnosta. Mielummin ajan omalla autolla, omalla porukalla, täysin rauhassa, jolloin kaikki häslääminen jää pois.” Toki kulttuurit kiinnostaa ja Jani liputtaa Japanin kulttuurin puolesta ja mainitsee myös Kirovskin. ”Se on itseasiassa Rovaniemeltä lähempänä kuin Lyngen ja siellä on tosi hieno kulttuuri. Vaatii vain kieltä osaavan kaverin mukaan.” Anten mielestä vuoret on vuoria, oli ne missä päin tahansa. ”Toki hissitaloudellisuus hiihtämisen suhteen esimerkiksi Alpeilla on jees, mutta silloin siinä on ne seittemän miljoonaa patonkia siinä samassa jonossa. Mie en tykkää siitä yhtään”, Antte nauraa.

Anten mielestä suomalainen telemark on teknisesti hyvää verrattuna moneen muuhun maahan, jopa norjalaisiin. ”Todennäköisesti johtuu siitä, että kun meillä on pienempiä mäkiä niin ihmiset keskittyy siihen että miten sitä lasketaan.” Ero löytynee helposti laskuperinteistä. Kun norjalaiset menee topturille niin suomalaiset menee hinkkaamaan hissillä pientä lähikeskusta, tekniikka kehittyy kun käännöksiä toistetaan ja toistetaan uudelleen. Vaikka tekeminen saattaa olla erilaista niin telluajat on samaa maata. ”Maailmalla telluajissa on aikamoisiakin eroja, mutta kyllä telluajat on yhdessä aikamoisella one-love –mentaliteetilla”, Jani sanoo.
Antte LauhamaaAntte Lauhamaa. Kuva: Jaakko Posti

Miksi juuri telemark?


Takamaastoihin päätyminen ja telemark on ollut molemmille herroille todella luonteva siirtyminen. Telemark on tullut mukaan, koska niillä liikkuminen maastossa on ollut huomattavasti muita välineitä helpompaa. Antte: ”Ei niihin aikoihin ollut oikein muuta vaihtoehtoa. Tellut oli kevyemmät, paremmat, luonnollisemmat kuin muut” Teknologia on kuitenkin kehittynyt ja nykyään takamaastoihin mennään at-siteillä. Janilla ei ole alppi- tai at-siteitä ja hän omistaa vain telemark-välineet. Antella on sen sijaan myös at-kamat. ”Kyllä se nykyään vaan on niin, että kun vuorilla on itsellä on pari kiloa painavemmat kamppeet jalassa niin alppikauriit pystyy hiintämään niiden kamoilla sellaista vauhtia ettei perässä pysy. Ja jos pysyy, niin ylhäällä olet aivan hapoilla ja silloin on ikävä tulla myös alas”, Antte naurahtaa. Anten näkemyksellä isoilla vuorilla nauttii mielummin laskusta kuin väsyttää itseään. Silloin nautinnon saa myös laskemalla kannat alhaalla. ”Ero ei ole niin iso, että sen takia kannattaisi itseään piippuun vetää.” Antte kuitenkin laittaa mäkeen lähtiessä ensisijaisesti tellukamat jalkaan. ”Aina kun se on mahdollista. Ja esimerkiksi kun Kesängille tulee kunnolla lunta niin se on ihan helvetin siistiä laskea. Se on kyllä siisteintä mitä voi telemarkeilla tehdä.”

Telemark on sellainen psykofyysinen kokonaisuus.Jani Johansen
Jani pitää kannat ehdottomasti irti ja pitää telluilua omalla tavallaan myös fyysisesti haasteena. ”Ajattelen sen myös semmoisena, että jokainen kyykkäys ja telluilla tekeminen on mulle myös kuntoilua. Toisaalta diggaan myös juuri siitä telemark-käännöksen fyysisestä kokonaisvaltaisuudesta. Se tekee siitä elegantin näköistä sekä tuntuista.” Antte jatkaa: ”Se myös yksinkertaisesti sopii tiettyyn maastoon paremmin. Sellainen avoin, kumpuileva suhteellisen jyrkkä metsämaasto. Siihenhän se on itseasiassa alunperin Norjassa kehitettykin.” Jani syventyy tässä vaiheessa analysoimaan telemark-kokemusta tarkemmin ja toteaa kimalle silmissään: ”Telemark on sellainen psykofyysinen kokonaisuus. Oot jossain ympäristössä ja aistit sen ympäristön ja näät käännöksen paikan. Sulla on heti se fiilis. Haluut tehä tuohon just sellasen ja sellasen käännöksen ja sitten sä teet sen. Ja se on täydellinen ja kaunis ja tuntuu kropassa hyvältä. Ja teet sen saman uudestaan toiselle puolelle. Se kun mie pystyn tekemään sen koko kropalla, pystyn tyylittelemään, nojaamaan taaksepäin, kokeilemaan lunta kädellä tai pystyn vetämään sormea siinä lumen pinnalla samalla. Muut välineet ei salli sitä samalla tavalla.” Antte laskee laudalla, kannat alhaalla ja myös laudalla ilman siteitä, mutta arvostaa telemarkia korkealle. ”Se on herkkää. Ei se ole mitään paskapuhetta että oikeasti joudut opettelemaan lukemaan miltä se lumi tuntuu. Ja se onnistuu nimenomaan telemarkeilla. Miekin olen tietoisesti opetellut lunta ja laskenut esimerkiksi just telemarkeilla kovaa paikkoihin, joissa tiedän että lumi vaihtuu. Että oppis ja se menis selkärankaan.”

Tulavaisuus

Muiden lajien välineet kehittyy kovaa vauhtia eteenpäin ja Ihmiset ottaa aloittaessaan mieluusti aina sen helpomman vaihtoehdon.Antte Lauhamaa
Kun herrojen kanssa puhuu telemarkin tulevaisuudesta niin keskustelu saa verkkaisemman tahdin. Vitsit eivät putoile samaan tahtiin ja aihe tuntuu olevan omalla tavallaan jopa arka. Kumpikaan miehistä ei ole täysin varma mitä tapahtuu – muuta kuin sen, että oma laskeminen jatkuu samoin tavoin ja keinoin kuin se on tähänkin asti jatkunut. Ylestasolla keskustelemme lajin pienuudesta, marginaalissa olemisesta ja siitä kun välinekehitys tulee perässä niin se on tietynlainen jarru. ”Muiden lajien välineet kehittyy kovaa vauhtia eteenpäin ja Ihmiset ottaa aloittaessaan mieluusti aina sen helpomman vaihtoehdon”, Antte toteaa. Kaikesta huolimatta lajin olemus on vahva ja toteamme yhdessä kuinka telemark ottaa ja antaa. Keskustelumme päätteeksi pystyn toteamaan että näiden herrojen kohdalla se on varmuudella antanut. Ja paljon.

Ai niin, se alkuperäinen kysymys, löysinkö siihen vastausta? Kyllä, ainakin jonkinlasen. Ja jotta vastaus olisi varmasti kaikille oikeanlainen niin tulkaa ja kysykää, keskustellaan siitä. Se on hyvällä tavalla keskustelemisen arvoinen.

Add

Comments

  1. Herranjumala ! Minun Suomalainen kieli ei ole hyvää, tätä on vaikea lukea, mutta kuvat sanovat paljon. Metsa on hyvää minulle.!

Leave a Comment